maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pato

Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että olipas tämä vaikea lanka. Nimittäin Regia 6 säikeinen square color. Aloitin kolmet erilaiset sukat ja joistain tein jopa ensimmäisen sukan valmiiksi asti, kunnes totesin ettei ole kiva ja purin pois. Mitään tavallisia sileitä sukkia en halunnut, siitä tämä pähkäily pitkälti johtui.

Lopulta päätin, että onhan tämän nyt johonkin kelvattava ja valitsin malliksi Pato sukat. Tässäkään lanka ei ole ihan täydellisesti edukseen mutta nyt saa kyllä välttää. 


Näissä sukissa on elämäni toiset silmukoinnit kärjessä, tällä kertaa onnistuin mielestäni hyvin. Varressa ja jalkapöydän puolella kulkee nurjien kerrosten raidat. 


Näin kirjavassa langassa halusin raidat kohdalleen koska muuten olisi tulleet ihan värioksennussukat. Sain ne kohtuullisesti kohdalleen vaikkeivät olekaan ihan millintarkasti. Minulle riittää tämä tarkkuus.


Käytin puikkoja numero 3 ja langankulutus oli 102 grammaa. Tein prikulleen ohjeen mukaisesti ja näistä tuli minulle täydellisen sopivat.


Sukkien erikoisuus ja minulle uusi asia on kantapäätä edeltävien kiilasilmukoiden lisääminen sivuihin (palmikoiden väliin). Taas yksi uusi asia opeteltuna. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti