tiistai 26. syyskuuta 2023

Juhlamekko 1920- luvun hengessä

Työpaikan vuosittaiset syysjuhlat juhlittiin tänä vuonna 1920- luvun teemalla. Ompelin juhliin uuden mekon. Toki vaatekaapista olisi löytynyt juhliin sopiva mekko, mutta halusin panostaa 1920- luvun tyylisesti. Mekko on tehty trikoosta, johon on painettu kimaltavia, hopeanvärisiä alueita.




Ompelin mekosta ihan perusmallisen, olkalinjaa on hiukan kaarrettu pieniksi hihoiksi. Trikoon kapeuden vuoksi toisella sivulla ei ole sivusaumaa helmaan saakka. Tässä on säästetty muutama milli trikoon leveydestä.




Autenttisemmassa mekossa olisi ollut pituus noin polveen saakka ja helmassa olisi ollut hapsunauha. En halunnut ostaa hapsunauhaa, jolla ei olisi ollut juhlien jälkeen käyttöä. Ompelin mekosta mahdollisimman pitkän, kuitenkin sellaisen, ettei helmaan kompastu. Trikoota kului 1,4 metriä. 




Mekko tulee olemaan monikäyttöinen perusmekko muihinkin juhliin. Sen kanssa sopii mainiosti jo kuusi vuotta sitten ompelemani juhlajakku








Koristelurekvisiitan eli käsineet, puuhkan ja hiuskoristeen sain lainaksi kampaajaltani, nämä palautin juhlien jälkeen. Korut olivat omasta korurasiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti