Sari Nordlund järjesti tänä kesänä kesäsukkien yhteisneulonnan. Yhteisneulonnassa julkaistiin touko-, kesä- heinä- ja elokuun alussa uusi sukkaohje. Kolme ensimmäistä kuukautta neulottiin sukat ohuista sukkalangoista ja elokuun sukat sitten noiden kolmen sukkaparin jämälangoista. Minusta tämä on aivan loistava idea.
Osallistuin kaksi vuotta sitten samanlaiseen yhteisneulontaan, sain silloin neulottua kaikki neljät sukat valmiiksi. Viime vuonna sain vain yhden sukkaparin valmiiksi ja tänä kesänä aion neuloa kaikki neljä paria. Tämän kesän ensimmäinen sukkapari on Ariel socks.
Neuloin sukat 2,25 pyöröpuikoilla niin, että neuloin kahta sukkaa samaan aikaan. Pitsikaavio toistui sukissa samanlaisena, joten minulla ei ollut ongelmia seurata sitä. Sukat aloitettiin varpaista ja onnistuin tällä kertaa saamaan kantapäänkin oikealle kohdalle jotta sukista tuli minulle täydellisen kokoiset, koko 38.
Lankana minulla on Wool me Oncen Kässäkirstun elokuun nimikkolanka, väri on nimeltään La Merenda. Langan paksuus on 400 m/100 g. Lankaa sukkiin kului yhteensä 70 grammaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti