sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Juhlamekko

Aviomiehen sukulainen pääsi ripille kesäkuun lopussa. Halusin ommella uuden mekon juhliin. 


Kangas on jämäkkää puuvilla-elastaani sekoitekangasta. Se on ostettu Eurokankaan palalaarista. Kankaassa on ihana kukkakuvio, jonka sommittelin kulkemaan keskietukappaleella, keskitakakappaleella ja toisessa hihassa.







Kaava on Burda 12/2009 lehdestä. Alunperin malli on hihaton kotelomekko, mutta lisäsin itse hihat. Näin sain kesäjuhliin sopivan mekon, jonka kanssa ei tarvitse jakkua.





Takaa otetut kuvat eivät ole ihan parhaita mahdollisia, mekko ei todellakaan vedä mihinkään suuntaan vaikka kuvassa niin näyttää. Kirkon pihalla korkokenkien korot upposivat nurmikkoon ja seisoma-asento siksi vino.




Mekko on kokonaan vuoritettu, selässä on vetoketju. Kankaita kului yhteensä 4,7 metriä. 

Tämä oli viimeinen vaate, jonka sain ommeltua Eva saumurillani. Ihan viimeiset saumat huolittelin ompelukoneen siksakilla. Saumurini kanssa vietimme peräti 31 yhteistä vuotta, ostin sen mennesäni ammattikouluun ompelijalinjalle. Mikään ei tietenkään ole ikuista, mutta tiedän jo nyt ettei seuraava saumurini tule kestämään samaa 31 vuotta.

4 kommenttia:

  1. Juhlava mekko. Sääli, että saumurisi hajosi. Toisin kuin ompelukoneissa, saumurit on mielestäni ominaisuuksiltaan samoja iästä riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse asiassa ompelukoneeni on yhtä vanha kuin saumurini. Vanhat ei-elektroniset koneet kestävät paremmin. On valitettava tosiasia ettei koneet ja laitteet kestä nykyisin niin hyvin kuin esim. 10 v. sitten valmistetut.

      Poista