perjantai 12. heinäkuuta 2024

Mustavalkoiset kestokassit

 Sisareni pyysi uusia kestokasseja. Hän antoi S-Marketin puolukkakestokassin malliksi, jotta teen oikean kokoisia. 




Päälikankaana käytin vahvempaa puuvillakangasta, tämä ei ollut ihan markiisikankaan vahvuista, mutta vahvempaa kuin lakanakangas. Kangas oli jäänyt ylimääräiseksi, kun aviomies rakensi koirallemme uuden tuolin. Tuolista kuva tämän postauksen lopussa.





Vuorikankaana käytin ulkoilu- tai enemmänkin työvaatekankaana käytettävää enstex kangasta. En tukenut kumpaakaan kangaskerrosta tukikankaalla, kun ajattelin että kankaat yhdessä ovat riittävän tukevat. Samalla ajattelin, että kankaat olisivat riittävän "joustavia", jotta kestokassit saa hyvin taiteltua pieneen tilaa. Joustaviahan kankaat eivät sanan varsinaisessa merkityksessä ole.





Kestokassien sangat ovat vahvaa nauhaa, jotta suuremmatkin ostokset pystyy kantamaan kotiin. Sankojen pituus on sama kuin S-Marketin kestokassissakin.




Kankaita kasseihin kului noin 40 cm/kassi sekä päälikangasta että vuorikangasta, yhteensä 80 cm/kassi. Yhteensä siis 3,2 metriä.





Kassit saa taiteltua hyvin pieneen tilaan säilytystä varten.




Kestokasseihin mahtuu sopivasti kuusi purkkia maitoa, mehua, jugurttia tai mehukeittoa. Tai vastaavasti kuusi suurta pulloa kivennäisvettä tai limsaa.





Tarmon tuolissa raitakangas on alemman pehmustevaahtomuovin päälisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti