Olin ommellut tytölle trikoopuseroita koossa 146 cm. Nyt tyttö on venähtänyt pituutta jo kokoon 152 cm ja hiukan ylikin. Ompelemani puserot olivat miehustaosuudesta vielä riittävän pitkiä, mutta hihat olivat jääneet lyhyiksi.
Lapsi toivoi, että pidentäisin hihoja, koska puserot olivat vielä mieluisia. Kaivelin ensin tilkkuvarastojani, olisiko sinne jäänyt alkuperäisistä ompeluista tilkkuja jäljelle. Olisikin jatkanut hihoja alkuperäisillä trikoilla. Harmikseni jämätilkuista oli jo ommeltu baby born nukeilla vaatteita eikä tilkkuja ollut.
Toinen vaihtoehto olisi ollut lisätä hihoihin riittävän pitkät resorit, mutta lapsi ei pitänyt ideasta. Päätin sitten vaihtaa hihat kokonaan. Ostin yksivärisiä trikoita niin, että yhdestä trikoosta sain kahteen paitaan hihat. Yritin löytää suunnilleen keskenään sopivat värit.
Purin vanhat hihat pois ja leikkasin samalla mallilla pidemmät hihat yksivärisistä trikoista ja ompelin paikoilleen. Trikoita kului 70 cm/väri eli yhteensä 2,1 metriä.
Viimeisessä kuvassa uusi, yksivärinen hiha ja poistettu vanha hiha. Pituutta tuli lisää noin 10 cm. Olen iloinen, että lapsi pyytää korjaamaan vaatteita sen sijaan että ostettaisiin tai ommeltaisiin aina uutta. Toki lapsen kasvaessa joutuu/saa ommella uuttakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti