Kesän helteet tuntuvat jatkuvan edelleen, joten ompelin itselleni pari uutta hellemekkoa. Malli ja kaava on Suuri Käsityö lehdestä 6-7/2021. Kaavan on suunnitellut Unelmallinen/Kati.
Mekot ovat hihattomia, mutta leveillä olkaimilla. Juuri sellaisia, joista pidän. Tumman mekon trikoo on Ommelliselta.
Syksyä varten sovitin mekkoja myös neulejakkujen kanssa.
Keltainen retkotrikoo on Kangaskauppa Majapuulta. Molempia trikoita kului 2,2 metriä eli yhteensä 4,4, metriä.
Myös keltaista mekkoa kokeilin parin jakun kanssa.
On kivoja mekkoja, kuten muutkin kesävaatteet joita olet tehnyt ja esitellyt.
VastaaPoistaKiitos paljon.
Poista