keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Ylitin itseni - kakku

 Äärimmäisen harvoin täällä blogissa on esitelty ruokaan liittyviä postauksia. Tällä kertaa kuitenkin haluan esitellä täytekakun, jonka tekeminen oli minun taitojeni äärirajoilla.




Olin luvannut kymmenen vuotiaalle päivänsankarille sinisen täytekakun. Olimme kesällä tehneet yhdessä kuppikakkuja ja olimme värjänneet koristekreemiä elintarvikeväreillä. Hän innostui sinisestä väristä, joka on samalla hänen lempivärinsä. 




Visioni oli se, että kakun kerrokset ovat eri värisiä sinisiä. Sekoitin tavalliseen kakkutaikinaan sinistä elintarvikeväriä. Ihan muutaman tipan verran värjäsi taikinan hennon vihreäksi. Hieman enemmän väriä värjäsi taikinan turkoosiksi ja oikein paljon väriä värjäsi taikinan kunnolla siniseksi. Tein siis kolme kakkupohjaa, jotka leikkasin halki puoliksi. 




Rakensin kakun kolmesta värikerroksesta, tummin alimmaiseksi ja vaalien päällimmäiseksi. Kakun kerrosten väliin lisäsin kermavaahtoa,  johon olin sekoittanut vaniljan makuista tuorejuustoa. Lisäksi täytteenä oli banaania. Kakun pinnalle kaulitsin valmista sinistä sokerimassaa. En ole mikään kakunkoristelun mestari, joten tämä oli minulle helpoin ratkaisu. Viimeiseksi pinnalle ripotteli värillisiä nonparelleilla ja kakku oli valmis.




Kakkuja tuli siis kaksi kappaletta, ensimmäisen vein tuliaisiksi kummitytön perheelle ja toisen sitten päivänsankarin perheelle. Kakut  maistuivat hyvin molemmissa paikoissa.





Syntymäpäiväsankarin pikkusisko ilmoitti haluavansa samanlaisen kakun pinkkinä omille syntymäpäivilleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti