maanantai 2. joulukuuta 2019

Syster sukat

Nonnu Neulojan sukkalaatikkohaastessa neulottiin S-y-s-t-e-r sukat. Nonnu järjesti sukista yhteisneulonnan, mutta minä en saanut sukkiani valmiiksi määräaikaan mennessä.


Sukissa on todella kaunis oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorottelusta muodostuva kuvio.  Kuvio on vain sukan etupuolella.
 

Oikeat silmukat neulottiin takaraunasta, jolloin nen nousivat näkyviin paremmin. Säännöllisin väliajoin tehtiin silmukan siirtoja, jolloin syntyi palmikkomaisia kuvioita.
 

Kantapää on ristiinvahvistettu ja kantapään reunassa on kahden silmukan verran ainaoikein neuletta. 
 

Sukat on neulottu Arwetasta, ne ovat kokoa 38 eli minun sukkalaatikkooni sopivat. Neuloin puikoilla numero 2,5 ja lankaa kului yhteensä 57 grammaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti