torstai 7. tammikuuta 2016

Tuubihuivi

Joskus mielikuva valmiista tuotteesta ei vastaa ollenkaan lopputulosta. Tämä huivi on hyvä esimierkki juuri tuosta tilanteesta. Tämän huivin esikuvina olivat seuraavat vaihtoehdot: ensimmäinen,  toinen ja kolmas. Näistä tuo toinen oli se, jota lähdin tavoittelemaan. No, lopputulos ei sitten ole sinnepäinkään. Lanka olikin liian paksua, että se olisi asettunut kaksinkertaisena helmineuleeseen nätisti. Päätin neuloa sitten kaksi oikein-kaksi nurin resoria koko huivin. 



Lanka: Teetee shop Salla ja Pallas
Puikot: 4,5 mm
Silmukoita: 44, pituus niin pitkä kuin lankoja riitti
Langankulutus:340 g






Lankoja oli käytetty jo vähän joulukalenterilapasiin ja joulukalenterikaulahuiviin, joten väriraidat eivät ole ihan samanpituisia. Hauskempi oikeastaan noin. 



Halusin tuon liukuväriefektin, joten jaoin kerät neljään yhtä suureen osaan, jotta sain värit liukumaan kivasti. Neuloin ensin kahta eriväristä keskenään, sitten kaksi saman väristä keskenään ja sitten taas kahta eri väristä keskenään. Päädyt ompelin loppulangalla kiinni toisiinsa mahdollisimman siististi.




Langat riittivät sopivasti niin, että huivi ylettyy kaksi kertaa kaulan ympärille. Piristää kivasti tummaa talvitakkia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti