maanantai 24. elokuuta 2015

Kätköilyä maailmalla: Ukraina ja Kaukasia, heinäkuu 2015

Saavuimme Kiovaan sunnuntaina iltapäivällä, olimme varanneet kuljetuksen hotellille etukäteen. Kävimme syömässä hotellin omassa ravintolassa. Lähdimme ruokailun jälkeen tutustumaan kaupunkiin ja kätköilemään. Olimme ostaneet juuri ennen matkaa uuden GPS laitteen ja huonoksi onneksemme GPS hukkasi kaikki siihen ladatut kätköt. Otimme käyttöön vanhan GPS laitteen, joka  oli mukana varmuuden vuoksi. Vasta takaisin kotona ollessamme luimme netistä, että olimme saaneet laitteeseen sellaiset asetukset päälle, että GPS näytti vain löydetyt kätköt, siksi kätköjä ei laitteessa näkynyt. Matka mentiin siis vanhalla GPS laitteella. Löysimme Maidanilta ensimmäisen kätkön, Maidanin aukiolla muisteltiin vuosi aiemmin tapahtunutta verilöylyä.  Monta mysteeriä oli jo kotona ratkaistu valmiiksi, niitä oli kokonainen kadullinen. Ilta alkoi kuitenkin hämärtyä emmekä uskaltaneet lähteä hakemaan kätköjä kovin kaukaa hotellilta, näistä mysteereistä löysimme yhden. Löysimme yhteensä 4 kätköä tälle päivälle. Paluumatkalla hotellille uskaltauduimme piipahtaa parilla terassilla. 





Maanantaina haimme EZUA Easy Street Ukraina sarjan, jossa oli 10 kätköä. Kätköt olivat ohuita petputkiloita, joten virkkuukoukku oli hyvä apuväline loggaamisessa. Jatkoimme matkaa mysteerikätkölle, kätkön läheisyydessä oli ihana ravintola, jossa söimme. Ruokailun jälkeen aviomies nouti mysteerikätkön puistosta, hän jatkoi matkaa yksin silta- ja puistokätkölle. Kohtasimme toisemme ja kävelimme hotellille. Haimme tavaramme hotellista ja kuljettaja vei meidät lentokentälle. Lentomme oli jostain syystä 4 tuntia myöhässä, torkuimme vuorotellen kentällä odotellen lentoa.








Olimme Georgiassa, Tbilisissä aamuneljältä, kuljettaja kuljetti meidät hotellille. Nukuimme aamiaiseen asti, söimme aamiaisen ja nukuimme lisää.  Aamupäivällä lähdimme tutustumaan kaupunkiin, matkustimme metrolla keskustaan, haimme mysteerikätkön pari ensimmäistä pistettä (Suomessa tämä olisi ollut multikätkö, mutta Georgiassa se oli mysteerikätkö). Aurinko paistoi ja hellettä oli 35 astetta, kävelimme vuoren rinnettä hikoillen ja löysimme yhden kätkön. Minä menin yksin funicularilla vuoren laelle ja löysin päivän toisen tradikätkön. Palasimme hotellille ja kävimme viereisessä hotellin ravintolassa syömässä.





Keskiviikkona kuljettaja vei meidät Armeniaan, ajoimme Tbilisistä rajalle tunnin ja rajamuodollisuuksien jälkeen matkasimme puoli tuntia ensimmäiselle luostarille, nimeltään Sanahin. Kuljettaja odotteli, kun haimme luostarin lähettyvillä olevan kätkön. Jatkoimme matkaa Georgiaan päin toiselle luostarille, nimeltään Haghpat. Haimme kätkön ja matkasimme kolmannelle luostarille, nimeltään Akhtala. Täältäkin yritimme löytää kätköä, mutta emme onnistuneet. Pysähdyimme syömään Armenian puolelle, kuljettaja odotti autossaan, helteessä. Ajoimme takaisin rajalle, kuljettajan kehoituksesta etuilimme passintarkastusjonossa paikallisia bussimatkustajia ja pääsimme nopeasti rajasta läpi. kuljettaja palautti meidät takaisin hotellille.









Torstaina suoritimme mysteerin loppuun ja löysimme kätkön, loppupisteella oli hienot maisemat. Vielä hienommat maisemat näimme, kun matkustimme köysiradalla vuorelle, jossa oli Mother of Kartli patsas. Palasimme takaisin kaupunkiin ja pysähdyimme syömään. Ruokailun jälkeen ajoimme taksilla hieman syrjässä olevalle kätkölle ja pyysimme kuljettajaa odottamaan. Kipaisimme kätkölle ja palasimme taksilla hotellille.






Perjantaina yritimme päästä taksilla eläintarhaan, mutta eläintarha oli suljettuna edellisen viikon onnettomuuden vuoksi. Eläimet olivat karanneet eläintarhasta, koska eläintarhan vieressä oleva joki oli tulvinut. Tulvavesi oli rikkonut aitoja ja muureja päästäen eläimet kaupungin kaduille. Pyysimme taksia viemään meidät funicularin lähtöpaikkaan, mutta hän ymmärsi meidät väärin ja vei meidät suoraan ylös vuorelle, missä olin käynyt yksin aiemmin. Pysäytimme taksin matkalla ja aviomies haki yhden kätkön. Söimme ylhäällä ja palasimme funicularilla takaisin alas. 



Lauantaina ajoimme taksilla vesipuistoon/kylpylään, nimeltään Gino's paradise. Paikka vastasi Flamingon kylpylää lisättynä ulkoaltailla. 

Sunnuntaina minä lensin kotiin ja aviomies matkusti  Azerbaidzhaniin. Aviomies löysi sunnuntaina kaksi kätköä. Hän lensi maanantai-iltana kotiin.




Tällä matkalla emme olisi pärjänneet ilman aviomiehen venäjän kielen taitoa, englannilla ei olisi pärjännyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti