Palasia arjestamme podcastin julkaisija Riikka julkaisi Riikka sukat Ravelryssä. Seuraan Riikan podcastia ja ihastuin malliin. Nämäkin sukat valikoituivat mukaan Afrikan matkalle, koska valitsin sinne mukaan sellaisia neuleita, joissa on sama puikkokoko. Näin ei tarvinnut ottaa matkalle mukaan monia erilaisia puikkoja.
Lankana näissä on käytetty Himalaya socks bamboo lankaa, joka on erittäin pehmeää ja miellyttävää neuloa. Lankaa kului 70 grammaa. Kantapää on ristiinvahvistettu siten, että lanka jää oikealle puolelle silmukan noston yhteydessä. Kantalapun reunassa on kahden silmukan verran ainaoikeaa. Kärjessä on leveä nauhakavennus.
Puikot olivat 2,5 ja silmukoita oli 64. Riikka oli suositellut jopa numeron 2 puikkoja, minulla näistä tulikin liian leveät omaan jalkaan. Lyhensin hieman mallikuvio-osaa kärjessä niin sain sopivan pituiset 38 jalkaan sopiviksi.
Ihastuin erityisesti tuohon jalan reunassa kulkevaan pitsineuleeseen. Kuvio oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa. Pidän myös siitä, että on selkeästi oikean ja vasemman jalan sukka.
perjantai 23. marraskuuta 2018
torstai 22. marraskuuta 2018
Hermione's Everyday Socks
Olen neulonut jo pitkään erilaisia perusukkia, lähinnä raidallisia ja jämälangoista. Afrikan matkalle halusin ottaa mukaan muutaman monimutkaisemman mallin. Hermione's everyday socks (ilmainen ohje Ravelrystä) oli tähän tarkoitukseen juuri sopiva.
Nämä on neulottu puikoilla numero 2,5. Silmukoita oli 64 ja sukat ovat naisten kokoa 38. Kantapää on ristiinvahvistettu ja kantalapun reunassa on kolmen silmukan verran ainaoikeaa. Kantalapun kavennukset ovat ranskalaisen kantapään mukaiset. Kärjessä on leveä nauhakavennus. Mallineule on oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorottelua. Lankana käytin Alize superwash sukkalanka. Lankaa kului 73 grammaa.
Nämä sukat ovat vähän liian neutraalin väriset omaan makuuni, mutta eiköhän näillekin käyttäjä löydy.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018
Jämälankoja riittää
Jämälangat tuntuvat lisääntyvän lankavarastossa ihan itsekseen, vaikkei niin tietenkään oikeasti tapahdu. Tuntuu vaan niin loputtomalta.
Tällä kertaa neuloin Novitan Nallea ja raitalankoja yhteen. Ensimmäiseen sukkapariin käytin Pato sukista jäänyttä Regian 6-ply square color lankaa. Neuloin kahden kerroksen raitoja. Lankaa kului yhteensä 84 grammaa.
Molemmat sukat ovat miesten kokoa 43, silmukoita oli 56, puikot numero 3, normaali laatikkokantapää ja sädettäinen kärkikavennus. Alussa on 10 kerrosta resoria.
Toisiin sukkiin tein raidoituksen loppuun saakka, mutta siltikään raitalanka ei loppunut vielä. Raitalanka (Sokkegarnin Salida lanka) on jäänyt näistä sukista. Lankaa kului yhteensä 93 grammaa.

tiistai 20. marraskuuta 2018
Puolikkaita broken seedejä
Sain neulottua nämä broken seed sukat jo lokakuun puolella, mutta lomamatka ja kodin remontti häiritsivät blogin kirjoittamista.
Olen neulonut useatkin broken seed stich sukat, mutta käyttänyt varsiosassa mallineluetta koko kerroksen ajan. Mallineule vähän levenee ja joskus sukat eivät tämän takia pysy jalassa. Päätin tehdä broken seed stich sockit (ilmaisohje Ravelryssä) niin, että mallineule on vain sukan etuosassa koko sukan matkalla. Tästä nimitys puolikkaat broken seedit.
Aloitin Novitan Duon ja 7 veljestä yhdistelmällä. Kaikissa sukissa on samat peruselementit: 48 silmukkaa, naisten koko 38, laatikkokantapää vahvistetulla neuleella sekä sädettäinen kärkikavennus. Puikot kokoa 3,5. Aloituksessa on 10 kerrosta 2 o, 2 n resoria. Ensimmäiset sukat painoivat 104 grammaa.
Seuraavaksi neuloin Novitan Duon kanssa Villen raidallista lankaa. Halusin sukista symmetriset, niin tasasin raidat kohdalleen. Ainakin suunnilleen. Nämä sukat painoivat 106 grammaa.
Seuraavaksi neuloin Villen yksiväristä keltaista Novitan 7 veljeksen raitalangan kanssa yhteen. Ville on ostettu ennen sitä kuitusekoitusvirhettä. Tasasin näissäkin raidat kohdalleen. Nämä sukat painoivat 107 grammaa.
Viimeisenä neuloin Villen yksivärisen Novitan Polariksen kanssa yhteen. Nämä sukat painoivat 110 grammaa.
Näistä jäi onneksi hyvin vähän jämälankoja.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Kässämessut 2018
Tänä viikonloppuna taisi kaikki kässäihmiset olla Tampereella Kädentaitomessuilla. Minäkin olin muiden mukana perjantaina messuilemassa. En kuulu niin suuren suosion bloggaajiin, että olisin ilmaisen lipun saanut mutta kerron omista ostoksistani ilman kaupallista yhteistyötä.
Tänä vuonna minulla oli suunnitelmissa täsmämessut eli etukäteissuunnitelman mukaiset käynnit kiinnostavilla osastoilla ja niistä harkitut ostokset. Kotonamme on tehty syksyn aikana remonttia ja samalla olen tehnyt inventariota ja siivousta ompelu-, askartelu- ja korutarvikkeissa. Koru-, kortti- ja askartelutarvikkeet jätin tällä kertaa kokonaan väliin. En antanut myöskään mahdollisuuksia valmiille koruille.
Minulla oli etukäteissuunnittelussa apuna messukartta sekä bloggaajien messujen etukäteispostaukset mm. Hupsistarallaan Terhin kattava suunnitelma.
Ihan ensimmäiseksi suuntasin PaaPiin ja Ommellisen osastoille, koska tiesin heidän kuosien olevan suosittuja. Ostin molemmilta osastoilta lapsille sopivia trikoita. Kävin myös Story of Roon ja Verson puodin osastoilla, mutta niistä en tällä kertaa ostanut mitään.
Seuraavaksi siirryin lankapuolelle. Kotikaupungin lankakauppa Lentävä Lapanen oli messuilla hyvin edustettuna. Lokakuisten syntymäpäivien johdosta olin saanut Lentävään Lapaseen lahjakortteja. Niillä sain melkein ostettua neulepuseron verran lankoja. Langat ovat Handun Ilun Sinkkua. Käsinvärjättyä merinovillaa. Päätin neuloa näistä langoista Veera Välimäen Breathing Spacen (maksullinen ohje Ravelryssä), joka oli muutama vuosi sitten erittäin suosittu malli. Minähän voitin jo kerran tähän neulepuseroon langat Lentävästä Lapasesta, mutta niistä langoista tulikin Stipes gone crazy neuletakki. Halusin antaa Beathing Spacelle uuden mahdollisuuden.
Ostin kirkkaan turkoosia pääväriksi ja mustaa raidoiksi. Tarkkasilmäiset huomaavat, että mustaa on kahta sävyä. Näin usein käy käsinvärjättyjen lankojen kanssa, mutta ratkaisen värieron raidoittamalla kahta mustaa koko raitojen osan, niin tulos näyttää harkitummalta.
Tämä turkoosi on mielestäni niin upea, etten malttaisi olla aloittamatta neulepuseroa heti. Muutama joululahjaneule on saatava ensin valmiiksi.
Lankoja ostin myös Kaupunkilangan osastolta, sielläkin turkoosi sai minut hurmioon. Mukaan tarttui kahta sukkalankaa, Kivijalkaa ja Koskea.
Tekstiiliteollisuuden osastolla ihastutti uudet liukuväriset Rainbow sock sukkalangat, joissa 50 gramman kerästä saa pitkävartisen sukan. Kahdesta kerästä siis kaksi samanlaista sukkaa. Itse voi valita aloittaako suka varresta vai varpaista ja aloittaako kerän sisä- vai ulkopuolelta.
Muista lankaosastoista kävin hypistelemässä Silmu&Solmun, Snurren, Titityyn ja Taiton osastoilla. Taiton osastolta ostin Roosa Nauhan uusimman ohjelehden. En muista kenellä oli tarjolla jakkilankaa, sitä olisi kiinnostanut ostaa, mutta se ei mahtunut enää budjettiini. Täytyy tarkastella asiaa myöhemmin uudestaan.
Viimeiset ostokset tein Pirtin kehräämön osastolla, josta ostin Villat meille, langat teille -kirjan. Siinä on tietoa lampaan villan käsittelystä, Pirtin kehräämön historiasta sekä neuleohjeita. Pirtin kehräämöllä on 70 vuotissyntymäpäivät, jota kirjakin osaltaan juhlistaa. Moreenin osastolta ostin uusimman Virkkurin. Molla Mills on yksi virkkausidoleistani.
Tänä vuonna messut näkyivät myös näytteilleasettajien runsaana somemarkkinointina. Esim. Pirtin kehräämö oli näyttävästi panostanut instagramiin aiempia vuosia enemmän.