Urbaanimaalaisen yhteisneulonnassa olleista Yöjalassa sukista jäi lankaa jäljelle. Neuloin kimaltavan langan yhteen Roosa nauha sukkalangan kanssa.
Malli on perussukka lyhyellä varrella. Jalkapöydän päällä kulkee 2o, 2n resori. kantapää on ihan perus hollantilainen kantapää ja lopussa on sädettäinen kavennus.
Lankoja kului yhteensä 74 grammaa. Sukissa on 56 silmukkaa ja neuloin sukat puikoilla numero 3. Sukat ovat kokoa 37-38.
Vieläkin mietiskelen jätänkö sukat itselle vai annanko lahjaksi. En erityisemmin pidä kimalteesta enkä myöskään lyhyestä varresta. Toisaalta pörröinen pinta houkuttelee ja punainen väri on ihana.
lauantai 31. elokuuta 2019
torstai 29. elokuuta 2019
Opal sukkia
Olin ostanut Lentävästä Lapasesta kaksi kerää Opal nimisiä raidottuvia sukkalankoja.
Neuloin siitä sukat, jonka mallikerta oli kaksi kerrosta oikein, kaksi kerrosta 2 o, 2 n, kaksi kerrosta oikein ja kaksi kerrosta 2 n, 2 o.
Tuloksena oli jonkinlaista korinpohjaneuloksen tyyppistä. Vaikka näihin sukkiin ns. keksin mallikerran itse, niin varmasti maailmassa on tehty paljon tällä kuvioinnilla sukkia ennenkin. En siis ota mitään kunniaa mallikerran keksimisestä. Mallikerta jatkuu jalkaterän pääliosassa, jalkapohjan ollessa sileää neulosta.
Sukat ovat naisten kokoa 38, silmukoita on 56 ja neuloin sukat 2,5 mm puikoilla. Lankaa kului 62 grammaa, lankana Opal Love is color.
Otin sukkaprojektin töihin mukaan, koska töissäni on kaksi kertaa vuodessa sellainen luentopäivä, että voin neuloa. Päästyäani kantapäähän, en muistanut miten ranskalainen kantakäännös tehtiin. Tein käännöskohdissa vain lyhennettyjä kerroksia, enkä kavennuksia kuten piti. Kantapäästä tuli hyvin pyöreä, mutta en aio sitä purkaa vaan se on muistona tästä unohduksesta.
Toiset Opal sukat ovat neulottu Swirl E. Socks ohjeella.
Mallikerta on 6 o, 2 n ja nurjien silmukoiden kohta siirtyy joka kerroksella yhdellä eteenpäin. Näin saadaan nurja vinoraita sukkiin.
Neuloin sukat peilikuviksi, eli vinoraita kiertyy eri suuntiin oikeassa ja vasemmassa sukassa. Näissä sukissa sitten osasin tehdä ranskalaisen kantapään oikein ohjeen mukaan. Käytin näissä kaksissa ensimmäisissä sukissa raitalankaa myös kantapäässä. Mielestäni paras kantapää raidalliselle langalle on tiimalasikantapää tai sen jokin muunnos (jälkikäteen tehtävä kantapää), koska siinä menee mielestäni värit parhaiten tasan.
Nämäkin sukat ovat naisten kokoa 38, silmukoita on 56 ja neulottu puikoilla numero 2,5. Lankaa kului 59 grammaa, lanka siis Opal Claude Monet.
Molemmista sukista jäi jäljelle reilusti lankaa, neuloin jämälangoista vielä räsymattosukat. Yhdistin Opal lankoihin Kaupunkilangan Rautatielankaa aloitukseen, kantapäähän ja kärkikavennuksiin. Olisin varmaan saanut tehtyä pelkillä Opal langoilla sukat kokonaankin, mutta minusta yksivärinen hiukan rauhoittaa raitapintaa.
Sukat ovat myös naisten kokoa 38, silmukoita on 56 ja neuloin 2,5 puikoilla. Raidat ovat kahden kerroksen korkuisia. En mitenkään yrittänytkään asetella väripalkkeja kohdalleen vaan jatkoin toista sukkaa siitä mihin ensimmäisen langat loppuivat. Parissa kohdassa lankojen värit ovat aika liki toisiaan, että piti tarkkaan katsoa kumpaa lankaa neuloo.
Kantapää on perinteinen hollantilainen kantapää ja lopussa on sädettäinen kärkikavennus. Lankoja kului yhteensä 61 grammaa.
Kaikki kolme sukkaparia ovat niin kauniita, että taidan laittaa kaikki sukkalaatikkooni, vaikka siellä onkin jo kovin täyttä.
Ensimmäinen lanka oli turkoosia, harmaata ja luonnonvalkoista raidoittuva.

tiistai 27. elokuuta 2019
Ilo huivi
Minulla jäi ylimääräistä lankaa, kun olin neulonut breathing space neulepuseron. Ajattelin käyttää langat huiviin, koska lanka on Handun singlemerinoa eikä siinä ole vahviketta. En siis voinut käyttää sitä sukkiin.
Ohjeeksi valikoitui Ilo, koska se oli sopivasti kaksivärinen ja huivia pystyi jatkamaan suuremmaksi mallin kärsimättä.
Käytin kaiken mustan langan niin, että siitä ei olisi enää riittänyt yhtään kokonaista raitaa. Turkoosia jäi vähän vielä jäljelle. Lankoja kului yhteensä 172 grammaa, neuloin huivin puikoilla numero 4.
Huivissa kulkee koko matkan reikäkuvioiden ja sileiden alueiden vuorottelu ja siitä tulee huiviin kaunis aaltomainen kuvio.

Vaikka en tunnustaudukaan huivi-ihmiseksi, niin pidän lopputuloksesta paljon. Minulla ei ole aiemmin ollutkaan näin ohutta itseni neulomaa huivia.
sunnuntai 25. elokuuta 2019
Kännykkälaukkuja tytöille
Edelleen jatkuu ompelemiset pikkuneideille. Tosin kaksi neideistä on jo koululaisia ja pieninkin päiväkodissa.
Koululaisilla on jo kännykät yhteydenpitoon kavereiden ja vanhempien kanssa.
Ompelin kolme kännykkäpussukkaa/olkalaukkua. Ohje löytyy Punatukka ja kaksi karhua blogista. Ohje on selkeä ja pussukat on helppo ommella.
Koko ompelujuttu lähti siitä, että vanhin tytöistä (8 v.) halusi pussukan/ laukun tästä koirakankaasta. Hänellä ei ollut kännykän kantamiseen sopivaa laukkua.
Olkahihnassa on turvalukko, ettei lapsille satu mitään, jos laukku takertuu vaikka kiipeilytelineeseen.
Olkahihnat ovat kiinnitetty papukaijalukoilla ja ne saa irti. Neiti R. leikkiikin avaimilla ja olkahihnalla, käyttää siis olkahihnaa avainnauhana.
Laukussa on mukana tärkeitä asioita, kun neljä vuotiaalla ei ole vielä kännykkää käytössä.
Kolmas laukku meni seitsemän vuotiaalle, ekaluokkalaiselle. Hänen laukkunsa on toisesta koirakankaasta.
Kankaat olivat ihan tilkkuja ja jäännöspaloja muista ompeluista, mutta kankaan kulutukseksi voisi laittaa 20 cm/ laukku eli yhteensä 60 cm.
Kaikki saajat olivat innoissaan laukuista ja niillä on jo leikitty paljon. Koululaiset toki käyttäneet ihn oikeassakin tarkoituksessa.

Pikkusisko (4 v.) on vielä kovin pinkki ja prinsessa iässä, joten ompelin hänelle pinkimmän laukun. Erityisesti vuoren pinkki ihastutti häntä.
Olkahihnat ovat kiinnitetty papukaijalukoilla ja ne saa irti. Neiti R. leikkiikin avaimilla ja olkahihnalla, käyttää siis olkahihnaa avainnauhana.
Laukussa on mukana tärkeitä asioita, kun neljä vuotiaalla ei ole vielä kännykkää käytössä.
Kolmas laukku meni seitsemän vuotiaalle, ekaluokkalaiselle. Hänen laukkunsa on toisesta koirakankaasta.
Kankaat olivat ihan tilkkuja ja jäännöspaloja muista ompeluista, mutta kankaan kulutukseksi voisi laittaa 20 cm/ laukku eli yhteensä 60 cm.
Kaikki saajat olivat innoissaan laukuista ja niillä on jo leikitty paljon. Koululaiset toki käyttäneet ihn oikeassakin tarkoituksessa.
perjantai 23. elokuuta 2019
Novi hat
Aviomies toivoi kesäksi lierihattua. Hän itse etsi sopivan ohjeen. Kävimme yhdessä ostamassa Lentävästä Lapasesta sopivaa puuvillalankaa. Rowan denim revive langassa on puuvillan lisäksi kierrätettyä farkkua mukana. Paksuudeltaan lanka oli 50 g/ 100 metriä. Raitakohtaan käytin Novitan Kartanolankaa ja Blend Bamboo lankaa. Virkkasin hatun kaksinkertaisella langalla ja koukulla numero 3. Lankoja kului yhteensä 162 grammaa.
Hatun virkkaamisessa oli monta pulmakohtaa: ensin hatun päälakiosa oli liian suuri, pienensin sitä monta kertaa. Osaan toki laskea ympyrän koon ympärysmitan mukaan, mutta olin silti epävarma koosta, aluksi.
Sitten lieriosa oli aviomiehen mielestä liian leveä, kavensin sitä kerros kerrokselta ja aviomies sovitteli hattua moneen kertaan. Ilmeisesti monista sovituksista johtuen hattu ei enää miellyttänyt ollenkaan häntä.
Virkkasin lierin takaisin samaan mittaan kuin se oli ollut ja totesin, että hattu sopii minulle.
Lieriosa on erityisen ihana, kun sitä voi hiukan väännellä erilaisiin asentoihin. Tästä tuli juuri sopiva matkahattu. Täytyy vielä löytää aviomiehelle täydellinen hattumalli ja virkata se vaikka seuraavaksi kesäksi.
Ohje hattuun löytyy Ravelrystä: Novi hat. Kuten kuvista huomaatte hattu onkin minulle eikä aviomiehelle.
Hatun virkkaamisessa oli monta pulmakohtaa: ensin hatun päälakiosa oli liian suuri, pienensin sitä monta kertaa. Osaan toki laskea ympyrän koon ympärysmitan mukaan, mutta olin silti epävarma koosta, aluksi.
Sitten lieriosa oli aviomiehen mielestä liian leveä, kavensin sitä kerros kerrokselta ja aviomies sovitteli hattua moneen kertaan. Ilmeisesti monista sovituksista johtuen hattu ei enää miellyttänyt ollenkaan häntä.
Virkkasin lierin takaisin samaan mittaan kuin se oli ollut ja totesin, että hattu sopii minulle.
Lieriosa on erityisen ihana, kun sitä voi hiukan väännellä erilaisiin asentoihin. Tästä tuli juuri sopiva matkahattu. Täytyy vielä löytää aviomiehelle täydellinen hattumalli ja virkata se vaikka seuraavaksi kesäksi.
keskiviikko 21. elokuuta 2019
Kesävaatteita seitsemän vuotiaalle
Seitsemän vuotias neiti O. sai myös kesävaatteiksi t-paitoja ja legginsejä. Hänen vaatteensa ovat kokoa 128 cm.
Olin ommellut nämä jo kesäkuussa, mutta en ehtinyt antamaan niitä ennen kuin O:n perhe lähti kesälomamatkalle. Siksi nämä ovat vasta nyt blogissa, kun neiti on lahjansa saanut.
Paidan kaava on Ottobre 3/2015 lehdestä. Paidoissa on etukappaleet kuviollisia kankaita, kuten takahihatkin.
Takakappaleet ja etuhihat ovat yksivärisiä. Kaavan juju on siinä, että etukappaleella on istutettu hiha ja takakappaleella on raglanhiha. Olen ommellut eniten tämän paidan kaavalla lapsille paitoja.
Kaikki trikoot on ostettu Eurokankaasta ja niitä kului yhteensä 2,05 metriä.
Olin ommellut nämä jo kesäkuussa, mutta en ehtinyt antamaan niitä ennen kuin O:n perhe lähti kesälomamatkalle. Siksi nämä ovat vasta nyt blogissa, kun neiti on lahjansa saanut.
Paidan kaava on Ottobre 3/2015 lehdestä. Paidoissa on etukappaleet kuviollisia kankaita, kuten takahihatkin.
Takakappaleet ja etuhihat ovat yksivärisiä. Kaavan juju on siinä, että etukappaleella on istutettu hiha ja takakappaleella on raglanhiha. Olen ommellut eniten tämän paidan kaavalla lapsille paitoja.
Legginsien kaava on myös Ottobre 3/2015 lehdestä.
maanantai 19. elokuuta 2019
Tipsy toe socks kaksin kappalein
Minulla oli muutamia raidottuvia ohuita sukkalankoja varastossa. Minulla oli Ravelry jonossani Tipsy Toe Socks ohje. Malli sopii täydellisesti raidallisille langoille.
Neuloin sitten samaan putkeen kahdet raitasukat. Ensimmäiset on neulottu Lanagrossa langasta, jonka ostin Jyväskylän Taitoshopista. Toiset sukat on neulottu Alize raitalangasta, jonka olen ostanut Parkanosta.
Sukat neulottiin varpaista aloittaen siten, että toisella reunalla lisättiin enemmän kuin toisella. Varpaiden kohta kääntyi toiseen reunan lisäyskohtaan. Kaareva muoto on saatu aikaiseksi lyhennetyillä kerroksilla.
Kantapää on tiimalasikantapää minikiiloilla. Varsiosa on suoraa, sileää neulosta. Lopussa on 2 o, 2 n resoria ja joustava päättely. Molemmat sukat ovat naisten kokoa 38.
Lanagrossasta neulottuihin sukkiin kului lankaa 68 grammaa ja vihreäraidallisiin sukkiin kului lankaa 70 grammaa. Lanagrossasukat pääsevät sukkalaatikkooni, vihreät lahjoitan jollekin, vaikka joululahjaksi.

lauantai 17. elokuuta 2019
Pinkit caprit
Tämän kesän viimeiset ompelut lapsille oli pinkit caprit. Kesä meni ainakin yhdessä vaiheessa jo kovin vilpoisaksi, mutta tällä hetkellä näyttävät lämpimät ilmat jatkuvan.
Kahdeksan vuotiaan caprit ovat kokoa 134 cm ja neljä vuotiaan ovat kokoa 104 cm. Capreissa ei ole koon lisäksi muuta eroa kuin se, että pienemmän tytön takataskut ovat alareunasta viistot ja suuremman takataskut ovat alareunasta suorat.
Varastoistani löytyi täydellisen pinkit napit vyötärökaitaleeseen. Edessä on normaali vetoketju.
Vyötäröllä on takana kuminauha, joka säätää vyötäröä. Etukappaleella kuminauhaa ei ole. Kangas on vahvaa puuvillakangasta, se on ostettu Ottobren tehtaanmyymälästä Paimiosta. Kangasta kului yhteensä 1,3 metriä.
Kaavat ovat Ottobre 3/2019 lehdestä. Kerrankin lehdessä oli sellainen malli, että siitä oli tarjolla sekä suurempi että pienempi koko. Aikaisempien kokemusten mukaan löydän kivan mallin Ottobre lehdestä, mutta jompi kumpi koko puuttuu. Sitten joudun metsästämään vastaavaa mallia toisista lehdistä.