lauantai 1. helmikuuta 2020

Kuukauden keskeneräiset: tammikuu

Kun aloitin tämän sarjan kirjoittamisen kuukausi sitten, arvelin kirjoittamisen ja postaamisen jouduttavan myös neulomista ja ompelua eteenpäin. Näin kävi ainakin tammikuussa: sain ommeltua projektipussit valmiiksi ja sain neulottua valmiiksi puuvillaisen neuletakin


Tammi-helmikuun vaihteessa on tullutkin uusia keskeneräisiä neuleita. Aloittelin vuodenvaihteen jälkeen peräti kahta neuletakkia. Vihreänsävyinen, raidallinen neuletakki on neulottu noin 220-225 m/100 grammaa vahvuisista langoista. Olen neulonut tätä neuletakkia eniten tammikuussa ja olen edennyt jo helmaan liki loppuresoria. Vain helmaresori ja napituslistat puuttuvat. Valmistuu todennäköisesti helmikuussa.





Toinen neuletakki on neulottu Rowan felted tweed langasta. Sitä neuloin parin koulutuspäivän aikana kaarrokkeen verran. Vielä puuttuu kaarrokkeesta muutamat palmikonkierrot ja sitten pääsee erottelemaan hihoja.



Sukkaprojekteja on kesken kahdet sukkaparit Dropsin alpakka-silkistä ja Fabelista. Viime vuonna neuloin paljon lyhytvartisia palkkiraitasukkia. Tänä vuonna jatkan lyhytvartisten sukkien neulomista, mutta joko perussukkina, raitasukkina tai pitsisukkina.
Pinkistä sukkaparista toinen sukka on valmiina, ruskeasta parista on ensimmäinen sukka jalkateräosassa.Vuodenvaihteesta on jäänyt edelleen kesken miesten ruotosukat.



Lähden huomenna viikon lomalle, sinne pitäisi kehitellä matkaneule, joka ei ole liian suuri neulottavaksi lentokoneessa, mutta kuitenkin riittävä suuri, ettei tarvitse monia lankoja ja monia puikkoja mukaan.

2 kommenttia: