maanantai 8. heinäkuuta 2019

Lyhytvartisia Riikka sukkia

Kun pääsin lyhytvartisten sukkien makuun, niin neuloin samaan putkeen kahdet lyhytvartiset Riikka sukat. Olen aiemmin neulonut yhdet ohjeen mukaisesti pitkävartiset sukat.

 
Ensimmäisen parin neuloin Roosa nauha langan pinkistä langasta. Riikka sukkien mallikerta on helppo ja nopeaa oppia ulkoa. Pitsikuvio kulkee sukkien ulkosyrjällä.


Poikkesin ohjeesta kantapään kohdalla, tein itselleni nopeammin neulottavan hollantilaisen vahvistetun kantapään. Neuloin nämä sukat 2,5 numeron puikoilla, käytin sukissa 56 silmukkaa. Sukat ovat naisten kokoa 37-38. Lankaa kului 37 grammaa.


Toiset sukat on neulottu Villavyyhdestä ostettu Kimallesukka-lanka, joka on superwash merinoa,  polyamidia ja stellinaa.  


Nämä ovat ihan samanlaiset kuin pinkitkin sukat. Lanka oli hiukan painavampaa, koska sukat painoivat 42 grammaa. Auringonpaisteisessa kuvassa kimalle ei oikein näy.


Olin ostanut tämän vihreän-ruskean kirjavan langan vuosia sitten, enkä muistanut edes kerän lopun olemassaoloa. Olen virkannut tästä kimallelangasta aiemmin kettinkikaulakorun. 
Nyt pääsi loppukerä käyttöön ja ihan vähän jäi enää varastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti