lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukortteja

Siirretty vanhasta blogista: Olen koko aikuisikäni tehnyt kaikki joulu-, pääsiäis- ja ystävänpäiväkortit itse.
Vuoden 2009 joulukortit tein korttipohjaan liimatusta uusiopaperimassasta ja jouluisesta kankaanpalasesta. Lisäksi pinnalle liimattu tonttu Tiimarista. Teen joka kesä uusiopaperiarkkeja paperisilpusta.
Vuoden 2010 joulukortteihin käytin kierrätettyjä vanhoja CD levyjä, lisänä 3D kuvia.
Kun vuoden 2011 joulukorteissa kierrätysteema palapelin palojen ja kirjan sivujen suhteen. Lähetin joulukortin mukana ystäville heidän nimensä verran jääkaappimagneetteja. Piilotin korttipohjan ja siihen liimatun kirjan sivun väliin rautalangan pätkän, jolloin magneetit pysyivät hyvin kiinni kortissa. Jatkoin vuonna 2012 samanlaista kierrätystemaa. Tällä kertaa kierrätyksen kohtena olivat pullonkorkit. Vuoden 2013 joulutoivotuksessa oli taas käytetty tuhottuja kirjan sivuja. Maalasin toiselta puolelta vihreiksi, leikkasin puoliympyrät ja taittelin kuusen muotoisiksi.








Vuoden 2014 joulukortit pidetään piilossa vielä hetken aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti