tiistai 28. marraskuuta 2023

Miesten sukkia, neliökuviolla

Minulta pyydettiin miesten sukkia. Marraskuuhun sattui muutama seminaaripäivä, jolloin pystyi neulomaan helppoja kuvioita.




Valitsin saman sukkamallin kuin tein aiemmin englantilaisille ystävilleniKaikissa sukissa on 64 silmukkaa, langat ovat ohuita sukkalankoja noin 400-420 m/100 grammaa. Neuloin kaikki sukat 2,25 mm puikoilla.






Ensimmäinen sukkapari meni lahjaksi eläkkeelle jäävälle pesulanjohtajalle. Näissä sukissa lankana on vihreä Lanagrossan tweedlanka ja tummanharmaa Arwetta.






Näissä sukissa molemmat langat ovat Novitan Venlaa.





Näissä sukissa on myös Lanagrossan tweed lankaa vihreänä ja tummanharmaata Arwettaa. Värit on toisin päin kuin ensimmäisissä sukissa.





Viimeisessä sukkaparissa tummansininen lanka on Novitan Venlaa ja vaaleanharmaa lanka on Arwettaa.

Sukat ovat siis miesten kokoa noin 43, sukkapariin kului lankaa noin 66 grammaa/pari, yhteensä 264 grammaa.

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Koiran sängyn/pedin korjaaminen

Meillä oli heinäkuun loppuun saakka kaksi dalmatialaiskoiraa. Vanhempi koirista, Bruno, sairastui ja jouduttiin lopettamaan heinäkuun lopussa. Koirilla oli yhteinen sänky, johon molemmat mahtuivat hyvin vierekkäin. Olin ommellut heille yhteiseen patjaan farkkutilkuista suojuksen. Täältä voit lukea tuosta patjan suojuksen ompelusta: koirille patjansuojus



Jäljelle jäänyt koira, Tarmo, ei tykännyt nukkua yksin leveässä sängyssä ollenkaan. Aviomies rakensi Tarmolle pienemmän pedin eli oman tuolin.




Säästin aikaisemmasta pedistä farkkutilkuista tehdyn patjan suojuksen. Pienensimme vanhan patjan uuteen tuoliin sopivaksi.





 

Hyödynsin vanhan farkkutilkuista ommellun suojuksen leikkaamalla siitä valmiit kulmat kahdesta kohdasta. Yhdistin kahdet kulmapalat toisiinsa.






Varastosta löytyi sopiva vetoketju ja suojus on helppo pukea patjan päälle. Suojuksen saa myös hyvin poistettua pesua varten.






 Sain hyvin hyödynnettyä kertaalleen ommellun suojuksen. Vanhan suojuksen loppukankaan hyödynnän jossain muussa ompelussa. Esimerkiksi auton penkin suojana, jota tarvitsen seuraavaksi.






Tarmo hyväksyi uuden tuolinsa hyvin. Koiramme tykkää nukkua kiepillä. Aikaisemmin hän nukkui aviomiehen nojatuolissa, mutta nyt hänellä on oma tuoli.






tiistai 14. marraskuuta 2023

Break of Dawn huivi

 Neuloin työkaverilleni syntymäpäivälahjaksi huivin. Huivin ohje on Break of Dawn, ohjeen on suunnitellut Janina Kallio.

 


Käytin lankana Uschitita käsin värjättyä 100% merinolankaa. Langan vahvuus on 366 metriä/100 grammaa. Langassa on sinisen ja ruskean värien vaihtelua.



Puikot minulla oli tämän huivin neulomisesta numeroa 3,5.




Lankaa kului yhteensä 93 grammaa. Neuloin huivin ihan ohjeen mukaisesti.





Huivi neuvottiin ensin aina oikeaa neuletta muutamilla koristeraidoilla.  Lopussa oli pitsikuviota, joka muodosti vinoneliöitä. Päättelykerroksella huiviin neuvottiin nirkkoja.





Huivi ei ole suuren suuri, koska siihen meni vain yksi vyyhti lankaa. Saaja piti huivista kovasti, kun talvi ja kylmemmät ilmat ovat tulossa.

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Pipoja

Kun neuloin alkuvuodesta Syli neuletakin, siitä jäi yli aika runsaasti Dropsin Kid silk mohair lankaa. 




Hyödynsin mohair langat neulomalla pari pipoa. Yhdistin mohair lankaan Isagerin Alpaca 2 lankaan, jonka vahvuus on 250 m/50 g. neuloin pipot 3,5 mm puikoilla.




Neuloin pipot perus 2 o, 2 n neuleella ja kärkikavennukset tein ihan summittaisesti, toiseen kavensin ensin nurjat silmukat, toiseen oikeat silmukat. 







Ensimmäinen pipo on hiukan suurempi ympärysmitaltaan ja pituudeltaan. Reunan pystyy kääntämään kahdesti. Tähän pipoon kului lankoja 55 grammaa.






Toinen pipo on hiukan lyhyempi ja kireämpi ympärysmitaltaan. Reunakäänne on kertaalleen käännetty. Tähän pipoon kului lankoja 47 grammaa.

Molemmat pipot päätyvät joululahjasäkkiin.

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Painting rainbows socks

Stephen West lokakuun sukat ovat Painting rainbows socks. Näissä sukissa tummanharmaa raita on nurjaa ja värilliset raidat ovat oikein neuletta. Sukkiin tulee makkaramainen pinta.



Lankoina käytin tummanharmaata Novitan Venlaa ja värilliset langat ovat ohuita sukkalankoja.




Sukissa on Stephenille tyypillinen ainaoikein kantapää ja leveä nauhakavennus sukkien kärjessä.




Lankoja kului 69 grammaa. Sukat ovat naisten kokoa 38. Neuloin 2,25 mm puikoilla ja alussa silmukoita oli 64, kavensin silmukoita varressa niin, että jalkateräosuus on 60 silmukalla.




Nämä sukat olivat erittäin helpot ja nopeat neuloa. Sukkavuotta on jäljellä pari kuukautta, mitähän Stephen vielä keksiikään loppuvuodeksi.