keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kuukauden keskeneräiset: vuodenvaihde

Ajattelin pitää ainakin vuoden 2020 ajan kuukausittaista keskeneräisten käsitöiden esittelyä. Idean sain Sweets & Socks blogin puikkoperjantaista. Blogissa tulee aina esiteltyä vain niitä valmiita käsiöitä, mutta harvoin mitä kulloinkin on kesken. 

Tämä sarja näyttää teille mitä tapahtuu kulissien takana. Taka-ajatuksenani on myös se, että käsitöitä tulisi edistettyä tasaisesti eikä ne jäisi roikkumaan tai unohtuisi kässäpussien pohjille. 

Minulla on monesti monta keskeneräistä käsityötä samaan aikaan, teen erilaisia käsitöitä mielialan ja tilanteen mukaan. Neulon aina televisiota katsellessa, televisiota katsomme useimmiten yhdessä aviomiehen kanssa. Matkoilla, busseissa, junissa, lentokoneissa ja odotustilanteissa neulon helppoja, huolettomia neuleita. Kotona neulon vaikeampia, ohjeista seurattavia neuleita. Tässä vuoden vaihtuessa minulla on kesken puuvillainen neuletakki ja miesten sukat. 


Olen aloittanut tämän neuletakin neulomisen jo 1.6.2019, mutta se on edellen kesken. Tämän juttusarjan ideoinnin yhteydessä sain inspiraatiopuuskan ja neuloin joululoman kolmena päivänä molemmat hihat valmiiksi. Tällä innolla saan varmaankin neuletakin jo tammikuun aikana kokonaan valmiiksi. Tai sitten en.


Lankoina käytän vaaleamman sinistä Sandnes Garnin Mandarin classic lankaa, joka on merseroitua puuvillalankaa. Langan vahvuus on 50g/110 metriä. Tummansininen lanka on Sublime egyptian cotton dk, vahvuus 50g/105 metriä.
 

Helmassa minulla alkoi viimeinen vaaleamman sininen kerä ja aloitan raidottamisen tummansinisen kanssa. Neulon vaalean sinisen kokonaan loppuun ja neulon tummansinistä niin kauan kuin sitä riittää, jotta neuletakista tulee riittävän pitkä (pyllyn peittävä).

Napituslistoihin ostan mahdollisesti uutta tummansinistä puuvillalankaa tai käytän tehosteena Novi hat lierihatusta ylijäänyttä luonnonvalkoista puuvillalankaa, sen vahvuus on 50g/100 metriä.
 

Miesten sukkia neulon Novitan Ruotosukkien ohjeella, lankoina minulla on Kaupunkilangan Koski ja Novitan 7 veljestä.
 


Ompelen usein silloin, kun aviomies on töissä. Ompelemisessa leikkaan usein kappaleita valmiiksi ja monesti ompeluissa on myös puolivalmiita töitä. Niitä on sitten nopea jatkaa kun aikaa, ompelufiilistä ja tarvetta ilmaantuu.

Tällä hetkellä akuuteimmat keskeneräiset ompelut ovat isokokoiset projektipussit. Olen suunnitellut neulovani useammankin neuletakin vuonna 2020, joten suuremmat projektipussit tulevat tarpeeseen. Materiaaleina minulla on puuvilla- ja korkkikankaita.

 


Käsityöaiheiset puuvillakankaat olen ostanut Wexlerin loppuunmyynstä Lahdesta.
 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun inspiroiduit puikkoperjantaista! :) Voin muuten sanoa, että ne keskeneräiset tulee todella tehtyä tämän myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos inspiraatiosta. Näin kävi puuvillaneuletakille, että sain sen valmiiksi jo. Blogipostaus on tulossa myöhemmin.

      Poista