torstai 12. huhtikuuta 2018

Ensimmäinen kvartaali 2018

Tänä vuonna ajattelin tehdä nämä koosteet vähän pidemmältä ajalta kerrallaan. Minua ahdisti aiemmin tuo kuukausikooste, koska mielessäni pakkaantui asioita aina kuukauden loppuun ja koin koosteen tekemisen stressaavaksi.

Tämän vuoden alusta laskien olen neulonut 12 paria sukkia, 5 paria lapasia, yhden neuletakin ja  jatkanut Mother of bride huivia virkkaamalla. Osallistuin SukkaFinlandian yhteisneulontaan sekä jämälankasukkien ja pääsiäisaiheisten sukkien neulontarinkiin. 

Lankaa olen kuluttanut alkuvuodesta yhteensä 3445 grammaa ja uusia lankoja olen vastaavasti ostanut 3150 grammaa. Kulutuksen suhteen ollaan plussan puolella.

Opetin työkaverin japanilaiselle vaihto-oppilaalle villasukan neulomisen.  Sukat onnistuivat hyvin.






Ompelukoneella olen saanut aikaiseksi järjestystä matkalaukkuun sekä jumppakasseja kierrätysfarkuista. Kankaita olen alkuvuodesta kuluttanut 32,9 metriä ja uusia kankaita olen ostanut vain 2 metriä, joten kangasvarasto on huimasti huvennut.  
 


Geokätköilyssä olen nauttinut alkuvuodesta hyvistä pakkaskeleistä, jotka ovat mahdollistaneet saarikätköilyn järvien jäillä. 





Talvilomamme vietimme Färsaarilla geokätköillen. Vidokoosteen matkasta voit katsoa täältä.

4 kommenttia:

  1. Oi, oot ollu tuottelias, ihania nuo ommellut pussukat, neule on kanssa kaunis. :) Hatunnosto myös noista Sukka-Finlandian sukkapareista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä SukkaFinlandiassa sai tikuttaa vaikken ihan kaikkien osalta määräaikaan ehtinytkään

      Poista
  2. Oho ootpa tehnyt paljon sukkia ym. Oot ollut ahkera.
    Paljon on kulunut lankaa ja kangasta.
    Kiva kun japanilainen kans sai osallistua sinun oppiisi, varmasti ihana muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itselläkin on ollut ahkera olo. Sekä minulle että japanilaisille varmasti ihana kokemus

      Poista