tiistai 7. helmikuuta 2017

Tammikuun kuukausikooste

Tammikuu mennä hurahti, ettei edes ehtinyt huomata. Kuukauden lopussa ollut flunssa verotti sen verran voimia, että kuukausikooste tulee näin myöhään.



Tammikuussa reissasin mielestäni tosi paljon. Työmatkoilla kävin kaksi kertaa Turussa, Mäntsälässä, Porissa ja Jyväskylässä/Vaajakoskella. Töissä organisaatiomme uudistui ja monen tiimit muuttuivat. Oma työ ei paljonkaan muuttunut. 

Ehdin matkustaa vapaa-ajalla Tukholmassa. Tukholmassa kävin kummitytön kanssa katsomassa Abba museota ja Kuninkaanlinnan hääpukunäyttelyä. 





Kävimme aviomiehen kanssa katsomassa Juki&Daffy Duoa Tampereella. Ehdimme myös matkamessuille.



Tammikuussa vanhempi koiramme täytti kuusi vuotta. 



Geokätköilyssä hain vuoden ensimmäisen saarikätkön.



Käsityörintamalla oli hiljaisempaa. Neuloin 7 paria vauvasukkia hyväntekeväisyyteen Kätilöopistolle.



Keskeneräisiä neuleita on taas kertynyt muutamia, viimeisimpänä on turkoosi ylhäältä alas neulottu neuletakki. Ensimmäinen hiha on kesken.





En tänä vuonna puhu lankalaihiksesta vaan langankulutuksesta. Ostin tammikuussa lankoja yhteensä 2850 g ja kulutin 218 g. 





Sain myöhästyneenä joululahjana kerän Regian tweed lankaa.



Kankaita ostin tammikuussa 9,5 m, joista suurimman osan olen jo leikannut, mutta ompelut eivät ole vielä valmiita.



Pinossa olevat kankaat eivät ole kaikki ostettu tammikuussa, kuoseja en halua paljastaa tämän enempää ettei yllätykset paljastu liikaa. Paljastan sitten kun vastaanottajat ovat ne saaneet. Malttakaa muutama päivä.


Kokeilen tänä vuonna tämän muotoista kuukausikoostetta. Palautetta otetaan mielellään vastaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti