Facebookin Voihan villasukka -ryhmässä näin kuvan, jossa sukat oli raidoitettu kahdella värillä. Väriraidat vuorotellen levenivät ja kapenivat niin, että toinen sukka alkoi sinisellä ja toinen punaisella. Minä neuloin nämä sukat hunajankeltaisella ja farkunsinisellä. Olin aiemmin käyttänyt tätä "liukuvaa raidotusta" tässä neuletakissa.
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm
Silmukoita: 56
Koko: 43
Langankulutus: 140g
Malli: Perussukka
Aviomies sanoi, että sukat ovat eri paria. Minä sanoisin, että ne ovat vastapari.
Nämä siksak kuvioiset sukat ovat olleet to-do- listalla pitkään. Kerran aiemmin jo yritin näitä saada aikaiseksi, mutta silloin en vielä osannut tehdä tiimalasikantapäätä. Nyt tuon kantapäätekniikan ollessa hallussa palasin näiden sukkien pariin.
Lanka: Nalle yksivärinen ja Nalle Raita
Puikot: 3 mm
Silmukoita: 60
Koko: 38
Langankulutus: 90 g
Malli: Ziggy
Nina Laitisella oli taas Facebookissa tällainen mysteerisukan neulominen. Nämä viehättää minua kovasti, koska päivässä tulee lyhyt pätkä ja sen ehtii neulomaan hyvin. Sen verran odottelin alussa pari päivää, että kävin katsastamassa Instagramissa millaisia sukkia muut olivat aloittaneet. #taimitarhansyyssukat tunnisteella löytyy vaikka kuinka monta ihanaa väriyhdistelmää. Todella ihastuttava asia on tuo kollektiivisuus ja toisille jakaminen, näkee mitä muut tekevät. Ohje sukkiin löytyy Ravelrystä
Näissä polvimittaisissa sukissa on sama silmukkamäärä kuin näissä joulukalenterivillasukissa, mutta syyssukista tuli pienemmät kuin joulukalenterisukista. Ilmeisesti olin neulonut joulukalenterisukat numeron 4 puikoilla vaikka muistin että 3,5. Onneksi tuttavapiirissä on rimppakintt.... eikun kapeasäärisiäkin henkilöitä, niin voin antaa nämä lahjaksi.
Lanka: 7 veljestä yksivärinen ja Raidallinen Ville
Puikot: 3,5 mm
Silmukoita: alussa 64, jalkaterässä 48
Koko: 38
Langankulutus: 210 g
Malli: Taimitarhan syyssukat
Itse en alun perinkään olisi pitänyt polvimittaisia sukkia, niitä minulla on noiden joulukalenterisukkien lisäksi kahdet ohuet Roosa Nauha langasta neulotut. Ne riittää toistaiseksi.
Nämä perusraitasukat ovat miesten kokoa.
Lanka: 7 veljestä yksivärinen ja 7 veljestä raita
Puikot: 3,5 mm
Silmukoita: 60
Koko: 43
Langankulutus: 110 g
Malli: Perussukat
Raitalankaa on käytetty säästeliäästi, joten raitalankaa ei ole täsmätty.
Nämä sukat olivat ihan puhdas kokeilu. Olen neulonut parit Aili lapaset. Nyt halusin kokeilla, miten tämä malli soveltuu sukkiin. Hyvinhän tuo näytti sopivan.
En halunnut tehdä tuota mallineuletta jalanpohjaan koska ajattelin sen painavan liikaa jalan alla.
Lanka: 7 veljestä yksivärinen ja 7 veljestä Polaris
Puikot: 3,5 mm
Silmukoita: 52
Koko: 38
Langankulutus: 110 g
Malli: Aili
Olen aiemminkin neulonut sukkia kerrosrivinousulla tai nostosilmukoilla. Nämä miesten sukat ovat menossa joululahjasäkkiin. Uutta näissä on nostosilmukoilla tehty kuvio. Ehkä teen seuraavaksi naisellisemmat sydän edellä sukat.
Lanka: 7 veljestä yksivärinen ja 7 veljestä Polaris
Puikot: 3,5 mm
Silmukoita: 60
Koko: 45
Langankulutus: 150 g
Malli:Ruotosukat